torstai 19. tammikuuta 2012

laseeraus






                                       - kuivan pohjamaalauksen päälle levitetty läpinäkyvä värikalvo
                                                               Ray Smith, Taiteilijan käsikirja


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

siniset hetket


 
 








päivän urakkana lisäsin väriä koirasuden taustaan. ohjaaja-johannaa ei näkynyt ja myöhemmin tajusinkin, että ohhoh sentään, kukaan ei vaan ole tainnut kertoa missä luolani sijaitsee. sivu suun meni sekin tilaisuus kysellä tarkemmin ensimmäisen maalauksen liisteröimisestä alustalle, mutta asiaan palataan...

torstai 12. tammikuuta 2012

työhön käsiksi...vihdoin





















työtila löytyi päärakennuksen kellarista, vähän liian pimeä valokuvaukseen, kuten seuraavista teoskuvista (muokkauksesta huolimatta) näette..






"koirasusi" on maalattu kokonaisuudessaan akryyliväreillä, istuva susi akryyleillä ja huopakynillä. yksityiskohtiin ja esim. noiden luonnosjälkien peittelyyn voi paneutua myöhemmin, seuraavaksi ryhtynen sekoittelemaan taustavärejä. työtahtini on joulun jälkeen ollut leppoisa, mutta se sopiikin minulle hyvin. työmäärän kasvaessa vähitellen en älyä alkaa ahdistua  >: D